maanantai 28. marraskuuta 2011

Sketch numero kolme


Vuorossa on hahmottelu numero 3, josta tuli niin kuin pelkäsinkin, täysi katasroofi, motivaation puuttuessa, koska kyseessä on netistä otettu kuva jossa voin olla harvaan asiaan tyytyväinen, kuten sanottua, ei riitä motivaatio hioa kaikkia yksityiskohtia kuntoon näissä kuvissa, tökerö suttaus jossa ajattelee vaan ja lopputuloksena on ''Noh, en jaksa korjaa tai piirtää uudestaan''.

Oikeestaan ainut asia joka onnistu tässä kuvassa oli oikea käsi, oikeestaan kaikki muu asia koko piirroksessa ei onnistunnu, pieleen meni niin vyötärö, kaikki taustalla oleva, kuin rinnus, ja koko kasvot, vaikka kasvoissa olenkin aina ollut huono, joten se nyt on oikestaan aika vakio asia joka menee pieleen joka kerta, mutta tosiaan, motivaation ja ns henkilökohtaisen motivaatiotekijän vuoksi kaikki meni tässä pieleen :D. Oikeestaan sinäänsä tässä kuvassa oli hieman ylimäärästä vaikeusastetta tuon paidan takia, mutta, koska kuten sanottua, motivaatiota ei riittänny tämän kohdalla hioa tunnista toiseen paremmaks, niin se mikä tuli paperille ekaks sai kelvata, ja tässä on sitten tuo sekalainen lopputulos kun kyseessä on netistä otettu kuva johon ei riitä motivaatio hioa kaikki parhaimpaan kuosiin.

Tämän myötä, anteeksi ja hyvää yötä.

Kuvia otetaan vastaan suurella kiitollisuudella osoitteseen: nsk@hotmail.fi , alkuperäiskuvaa ei koskaan julkaista mikäli siihen en saa lupaa, jos en saa lupaa, kuva tulee vain ja ainoastaan minun näkyvilleni ja jää vain minun nähtäväksi ja piirroksen jälkeen poistan kuvan. Mikäli lähettäjä ja kuvan henkilö ei ole sama kuin kuvassa, ja hän antaa luvan julkaista alkuperäiskuvan blogissa, vastaa kuvan lähettäjä siitä että kyseisen henkilön kuva on päätynyt internettiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti