perjantai 25. marraskuuta 2011

Blogin viimeinen yritys saada eloon & uusi FAQ

Blogi on ollut kuollut, monista osatekijöistä johtuen, en tiedä lieneekö tarpeellistä mainita niitä kaikkia, mutta tärkeimmät kerron seuraavaksi.

Yksi syy on osittain ajanpuute, tilanteeni muuttui pikavauhdilla työttömästä muuksi, ja siihen on liittynnyt kuukauden kovat työt, suurimmaksi osaksi 12-15 tuntisia päiviä, joten sen jälkeen on oikestaan nukuttu kaikki aika mitä on vaan jääny jäljelle.

Toinen syy on, materiaalin puute, kuten olen aiemmin maininnut, en halua ja osittain en myöskään osaa, koska mielenkiinto ja motivaationi ei riitä piirtämään mitään pornotähtiä, en tiedä miksi, mutta osittain juri siksi että koska kyseessä on suurella todenäköisyydellä henkilökohtainen kuva, jaksan panostaa ja pistää siihen enemmän aikaa, tällöin lopputulos on parempi koska tällöin osoitan kiitollisuuteni kyseistä ihmistä kohtaan panostamalla ja tekemällä taitojeni rajoissa kyseiselle ihmiselle parhaan mahdollisen lopputuloksen.

Tämä blogi koki osittain yhden ihmisen ansiota jälleenheräämisen, joka kysyi että olenko unohtannut tämän blogin, vai enkö ole kerennyt julkaista vamiita teoksia, vastaus on, tosiaan, pääsyyllisesti, kuten jo mainitsin, materiaalin puute. Suomalaiset tytöt ja naiset ovat ilmeisesti ujoa sorttia, koska sähköpostini ammottaa tyhjyyttään eikä vapaaehtosia ole tullut, en tiiä liittyykö asiaan ujos, vain pelkästään ihmisten ennakkoluulot tarkoitusperiäni kohtaan, olen jo pari kertaa yrittännyt vedota ja selittää ihmisille, ja saada ennakoluulot heiltä pois, mutta teen sen nytten varmasti viimesen kerran, tämä projektini saa tuulta alleen jos on saadakseen, jossei saa, niin tämä blogi joudutaan valitettavasti kuoppamaan. Mitä ideaa on pitää blogia täällä netissä joka ei päivity?

Kuten jo mainitsin, tämä blogi ei pyöri ilman materiaalilahjoituksia, ja miksi haluan niitä? Siksi koska jaksan pistää aikaa ja panostaa niihin enemmän kuin mihinkään tusinamateriaaliapornotähtiin, juuri siksi koska kuvat ovat henkilökohtaisia, tällöin pistän täyden panokseni kuviin taitojeni rajoissa, vaikka joutuisin piirtämään viikon ajan pätkissä, koska tällöin juuri tuosta syystä saan parhaan lopputuloksen. Moni on leimannut, että ylläpidän blogia vaan siinä toivossa että, noh, suoraansanottuna, saisin itselleni runkkausmateriaalia, netti on täynnä alastonkuvia sekä videoita sekä suoranaista pornoa, miksi ylläpitäisi blogiani sen rinnalla, kun kuvalahjoituksia saapuu keskiarvolla 1 kuva/ 2kk, ei pahalla te jotka leimaatte, mutta tulisi aika niuka tahti runkata, tai aika ykstoikkoista..

Ja kuten aiemmin maintsin, piirtotaitoani on moitittu, ja sitäkin on tarjottu syyksi, että piirrän jottei ''motiivini'' tulisi esille, en ole piirtänny pitkään aikaan, joten olen ruosteessa, jonkunverran, ja teen tätä tätä tosiaanki kun löytyy ylimäärästä aikaa ja ei ole juuri mitään tekemistä, joten tämä on vaan oikeestaan keino minulle irtautua töistä ja tehdä joskus muutakin kuin vain olla tietokoneen ''orjana'', toisinsanoen paperia esille, kynä käteen ja kuva tietokoneen näytölle.

En tiedä miten muuten saisin ihmisten ennakkoluulot karisemaan, tämä taitaa jäädä viimeseksi yritykseksi saada tämä blogi heräämään vielä kerran eloon, jos onnistuin siinä hyvä, jossen niin, minkäs sille sitten voikaan?

Haluan vielä lisätä että mikäli kyseinen ihminen toivoo, piirrän hänet kerran ja poistan tällöin kuvan, jos toivetta ei esitetä erikseen, tallennan kuvan jotta voin tällöin esim vuoden päästä mahollisesti piirtää hänet uudestaan, ja katsoa kuinka erillainen tulos on, mutta pyrin välttämään tätä, ja tosiaan, jos ihminen esittää kyseisen toiveen, kunnoitan kyseisen ihmisen toivetta, uskotte tai ette minua. En myöskään levitä kyseisiä kuvia todellakaan internettiin, minulla ei ole mitään kiinnostusta saada rikossyytettä, kuvat voi jäljittää ja niiden lataajan, joten ei, en ole niin tyhmä tai moukkamainen ihminen ketään kohtaan, vaikka ihmiset niin ilmeisesti luulee. Kuva ei siis päädy internettiin ilman kohdehenkilön lupaa, jos lupa tulee, julkistaan se tällöin vain ja ainoastaan tässä blogissa, mikäli joku lähettää toisen ihmisen kuvan ja antaa siihen luva julkasta, ja kyseinen heniklö haastaa minut oikeuteen, vastaa kuvan lähettäjä oikeussyytteistä, tämä varotoimi, vain ja ainoastaan oman selustani takaamiseksi.

Heivatkaa ennakkoluulot, luottakaa minuun ja sanoihini ja auttakaa pitämään blogi elossa, jossei muuten niin hankkika itellenne illan naurut lähettämällä kuva ja naurakaa sille kuinka huonosti piirrän ja kuinka säälittävä olen!

Kuvia otetaan vastaan suurella kiitollisuudella osoitteseen: nsk@hotmail.fi , alkuperäiskuvaa ei koskaan julkaista mikäli siihen en saa lupaa, jos en saa lupaa, kuva tulee vain ja ainoastaan minun näkyvilleni ja jää vain minun nähtäväksi ja piirroksen jälkeen poistan kuvan. Mikäli lähettäjä ja kuvan henkilö ei ole sama kuin kuvassa, ja hän antaa luvan julkaista alkuperäiskuvan blogissa, vastaa kuvan lähettäjä siitä että kyseisen henkilön kuva on päätynyt internettiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti